Luokittelen itseni pitkän linjan järjestötoimijaksi. Junnuna olin mukana liki koko kylän tarjonnassa; pesäpallojoukkuetta, tanhuryhmää, yleisurheiluporukkaa, hanurin soittoa ja telinevoimistelua. Partioon en mahtunut. Seurakuntatouhuissakin olin kokkikerhon kautta. Aikuisena sitten sitäkin enemmän; omakotiyhdistystä, puoluetta, ammattiliittoa, erilaisia liikunta- ja urheiluseuroja, Marttaliitto, SPR, MLL noin niinkuin esimerkiksi. Joissakin roolini on aktiivisempi kuin toisissa.
Jonkin porukan sisäpiiriin eli aktiivijäseniin kuuluessaan näkee toiminnasta ihan uuden puolen. Ja samalla myös sokeutuu. Olen havainnut minkälainen ilmapiiri tai toimintakulttuuri on hyväksi koko touhulle. Olen nähnyt myös sitä toista sorttia.
Nykyisessä toimenkuvassani pohdin päivät pääksytysten järjestötoiminnan kehittämistä. Olen yhtenä sparraajana Vetovoima-valmennuksessa kirittäen omia valmennettavia kohti tavoitteitaan. Huippua puuhaa!
Yksi asia on kuitenkin tullut näinkin pitkän linjan aktiivitoimijalle yllätyksenä. Sisäpolitiikka. Tai sen haasteet. Olen havainnut kuinka huonosti toimiva sisäinen viestintä pysäyttää mahtavimmankin kehityksen. Kuinka loistavan idean esiin nouseminen ”väärästä” porukasta katkoo siltä siivet. Kuinka toisen naamataulu ärsyttää niin paljon, että unohtuu käytöstavat ja sanaisen arkun auettua pääseekin pelkkiä sammakoita. Kuinka kateus myrkyttää mielen toisen onnistuessa. Aivan järkyttävää! Ja näillä jokaisella on pitkäaikaisia vaikutuksia.
Kurjaa on myös se, kuinka yleisiä nämä sisäpoliittiset ongelmat ovat. Ja minkälaisia tabuja nämä ovatkaan! No toisaalta, ymmärtäähän sen, ettei näitä oman pesän ongelmia niin mielellään ulkopuolella mainosta. Liki jokaisessa järjestössä, liitossa tai yhdistyksessä on silloin tällöin jotain kahnausta tai erimielisyyttä. Se onkin ihan luonnollista, kun ihmiset tekevät sydämellä näitä hommia ja touhussa on tiettyä ”aatteen paloa”. Mutta ryppyjä rakkaudessa ilmetessä ne tulevat ja menevät eikä niihin pidä jäädä vellomaan. Asioista keskustellaan asiatasolla eikä mennä henkilökohtaisuuksiin. Jos lipsahtaa pahasti niin sitten pyydetään anteeksi. Ihan samoja juttuja, joita opetellaan jo hiekkalaatikolla. Näissä edellä mainituissa ongelmatilanteissa on usein kysymys joko johtamisesta (tai sen puutteesta) tai toisen ihmisen kunnioittamisen puuttumisesta. Mutta hankalia tilanteita puuttua ja korjata.
Järjestötoiminta on muuttumassa kiivasta tahtia ammattimaisempaan suuntaan. Toivottavasti muutos poistaa myös näitä epäkohtia. Mutta ennen sitä suosittelisin verkostoitumaan naapuriyhdistykseen tai ”samoista jäsenistä kilpailevaan järjestöön” ja tekemään yhteistyötä. (Niin muuten, tarkennuksena huomautettakoon, että teistä kumpikaan ei voi varata tai omia niitä jäseniä. He itse päättävät ja luultavasti valitsevat sen, jossa on heidän tarpeitaan paremmin vastaavaa toimintaa.) Kannattaa siis keskittyä kehittämiseen kyräilyn sijaan. Saatat yllättyä -positiivisesti!
Mari Niemi-Saari
projektipäällikkö, Vetovoima-hanke
Allianssi ry
Vetovoima-blogi 
1 comments