Ketä kiinnostaa?

Aiemmassa kirjoituksessani käsittelin sitä, miten paljon nuoria järjestöjen toiminta tavoittaa ja miten vaikeaa tavoitettujen nuorten määrän mittaaminen on. Mutta keitä sitten ovat ne nuoret, jotka toimivat nuorisojärjestöissä ja nuorisotyötä tekevissä järjestöissä? Osallistuuko järjestöihin tasaisesti kaikenlaisia nuoria?

Ihan koko kirjo?

Vetovoima-kyselyssä selvitimme, millaisia nuoria järjestöt tavoittavat iän, sukupuolen ja eri vähemmistöihin kuulumisen mukaan. Iän osalta voi sanoa, että nuorisojärjestöt kattavat toiminnallaan koko sen ikähaitarin, joka nykyiseen nuoren määritelmään kuuluu. Etenkin toimintaan osallistuvien osalta koko nuorten joukko katetaan melko tasaisesti tosin siten, että 13–19-vuotiaat ja 20–24-vuotiaat jonkin verran painottuvat. Nuorimpia, alle 13-vuotiaita, tavoittavista järjestöistä osa toimii yhteistyössä koulujen kanssa ja heidän toimintaansa osallistuvat ovat alakoulujen oppilaita. Järjestöjen toimintaa järjestävien vapaaehtoisten osalta painotus on luonnollisesti hieman vanhemmissa nuorissa, lähinnä yli 20-vuotiaissa, ja hallintoon sekä valtakunnallisella että paikallisella tasolla osallistuvissa tämä näkyy vielä selvemmin.

Tyttöjen ja poikien tai naisten ja miesten osallistumisen suhteen näkyy, että toimintaan osallistuvista lievä enemmistö on tyttöjä, mutta pelkästään tytöille tai pojille suunnatut järjestöt ovat hyvin harvinaisia. Sen sijaan järjestöjä, joissa on vapaaehtoisina vain naisia ja tyttöjä on muutama, ja muutenkin painotus tyttöihin tuntuu tällä tasolla lisääntyvän. Tyttöjen ja naisten osuus vaikuttaa hiukan vähentyvän, kun tarkastellaan järjestöjen päätöksentekoon osallistuvia, mutta edelleen järjestöistä useampi arvioi mukana olevan enemmistöltään tyttöjä kuin enemmistöltään poikia.

Sukupuolten osalta kiinnostavaa on, että kysymyksemme oli asetettu siten, ettei siinä ollut mahdollista vastata, että tyttöjä ja poikia olisi toiminnassa yhtä paljon. Tästä kuitenkin kommentoi vain yksi järjestö, mikä kertonee siitä, että verraten usein järjestöjen toiminnassa on havaittavissa, että tyttöjä tai poikia on enemmistö. Toki on huomattava, että kymmenisen järjestöä ilmoitti, ettei osaa arvioida toimintaan osallistuvien sukupuolijakaumaa, ja muutama jätti vastaamatta näihin kysymyksiin kokonaan. Yksi harrastusjärjestö kommentoi lisäksi, ettei toimijoiden sukupuolijakaumaa seurata ja kaksijakoinen sukupuolikäsitys on huomattu järjestössä käytännössä toimimattomaksi.

Eri vähemmistöryhmien osalta järjestöt arvioivat, että vain harvassa niistä on mukana huomattavan paljon vähemmistöihin kuuluvia nuoria, ellei järjestö nimenomaan ole suunnattu tähän ryhmään kuuluville nuorille. Ainoastaan kielivähemmistöihin kuuluvia nuoria arvioitiin olevan huomattavan paljon mukana yli kymmenen järjestön toiminnassa. Kun kysyimme, mitä äidinkieliä puhuvia nuoria toimintaan osallistuu, järjestöt mainitsivat lähes neljäkymmentä kieltä. Vähemmistöjä koskevan kysymyksen kohdalla on otettava huomioon, että perustui täysin vastaajan omaan arvioon, paljonko on ”huomattavan paljon” vähemmistöön kuuluvia nuoria.

Vähemmistöihin kuuluvia nuoria koskevan kysymyksen osalta moni järjestö kommentoi, ettei siihen ole mahdollista vastata, koska järjestöt eivät voi eivätkä halua tilastoida toimintaan osallistuvien nuorten taustoja tai mahdollisia vähemmistöihin kuulumisia. Järjestöt korostivat, että niiden toimintaan osallistuu kaikenlaisia nuoria, mitenkään erottelematta: ”ihan koko kirjo Suomessa asuvia nuoria”. Tässä mielessä onkin kiinnostavaa, että eri vähemmistöryhmistä järjestöt ilmoittivat kaikkein useimmin, ettei niiden toimintaan osallistu lainkaan liikuntavammaisia tai aistivammaisia nuoria (näin vastasi 17 järjestöä), vaikka juuri näiden ominaisuuksien luulisi tulevan useimmin järjestötoiminnassa huomatuksi.

Kyselyssämme tiedusteltiin myös, onko järjestö pyrkinyt tavoittamaan erilaisia nuoria kuin aiemmin, esimerkiksi poikia, jos toiminnassa on aiemmin ollut mukana enimmäkseen tyttöjä, tai joihinkin vähemmistöryhmiin kuuluvia nuoria. Kysymykseen vastanneista järjestöistä kahdeksantoista kertoi, ettei ole pyrkinyt tavoittamaan lainkaan eri ryhmiin kuuluvia nuoria. Tämä, yhdistettynä siihen, että kysymykseen vastasi vain 77 järjestöä, kertoo, ettei järjestöissä ole panostettu eri ryhmiin kuuluvien nuorten tavoittamiseen erityisen paljon. Lisäksi kolmetoista järjestöä kertoi vastauksissaan, että niiden toiminta on avointa kaikille, eikä tarvetta erityisesti joidenkin ryhmien tavoittamiseen näin ole. Sen sijaan varsinaisesta yhdenvertaisuustyöstä, joka tähtää tavoitteellisesti siihen, että kaikki kokevat olevansa tervetulleita toimintaan, kertoi vain neljä järjestöä.

Eri ryhmistä, joiden tavoittamiseen järjestöissä on panostettu, mainittiin useimmin monikulttuuriset tai etnisiin vähemmistöihin kuuluvat nuoret (kymmenen vastaajaa) sekä erikieliset nuoret (yhdeksän vastaajaa). Lisäksi muutama järjestö kertoi pyrkivänsä tavoittamaan erityisesti tyttöjä tai poikia. Myös vammaiset nuoret tai syrjäytymisvaarassa olevat nuoret mainittiin muutaman kerran. Yksittäisiä mainintoja oli myös vähävaraisista perheistä tulevista nuorista, koulutustaustaltaan järjestön aiemmista toimijoista poikkeavista nuorista sekä vähemmistöuskontoihin kuuluvista nuorista.

Yhdenvertaisuuden kolme tasoa

Nuorisojärjestöjen ja nuorisotyötä tekevien järjestöjen käsityksiä yhdenvertaisuudesta ja vähemmistönuorten osallistumisesta järjestötoimintaan on selvitetty vuonna 2009 Milla Ilosen tutkimuksessa. Ilonen (2009a, 36–37) on jaotellut tutkimukseensa osallistuneet järjestöt kolmeen ryhmään sen mukaan, miten niissä suhtaudutaan yhdenvertaisuustyöhön. Nämä ryhmät vertautuvat varsin suoraan siihen, miten järjestöt vastasivat Vetovoima-kyselyssä. Erona on lähinnä se, miten moni meidän kyselyssämme ei kertonut lainkaan järjestön yhdenvertaisuustoiminnasta, kun siitä ei erikseen kysytty.

Ilosen jaottelussa ensimmäiselle tasolle asettuvat järjestöt, joissa yhdenvertaisuus tunnistetaan arvona, mutta se ei konkretisoidu teoiksi – siis ne järjestöt, joissa ”toiminta on avointa kaikille”. Ajatus siitä, että toiminnassa jokainen nuori otetaan vastaan yksilönä, välittyi monessa kyselytutkimuksemme avovastauksessa. Käsitys on toki kaunis ja kuvaa yhdenvertaisuuden ideaalitilaa. Epätäydellisessä maailmassa avoimuus kaikille nuorille ei välttämättä riitä siksi, että monien vähemmistöihin kuuluvien nuorten pitää erikseen tietää juuri heidän olevan toimintaan tervetulleita (Ilonen 2009a, 48). Kokemukset syrjinnästä ovat yleisiä erityisesti vähemmistöihin kuuluvien nuorten arjessa (esim. Myllyniemi (toim.) 2015), joten nuoret oppivat väistämään tilanteita, joissa ei ole varmaa, että heidät otetaan ystävällisesti vastaan.

Ilosen jaottelussa toisen tason muodostavat järjestöt, jotka pyrkivät mukauttamaan toimintaansa niin, että siihen mahtuvat kaikki mukaan. Näiden järjestöjen käsityksessä myös erilaisuuden piilottava ”kaikki nuoret” on hienojakoistunut yksilöllisiksi nuoriksi omine tarpeineen. Tämän voisi ajatella vastaavan kyselyssämme niitä järjestöjä, jotka mainitsevat yhden tai useampia vähemmistöryhmiä, joita toiminnalla on pyritty tavoittamaan. Myös Ilosen (2009a, 39) aineistossa useimmin mainittu ryhmä, jonka tavoittamiseen on erityisesti panostettu, on maahanmuuttajanuoret.

Ilosen jaottelun kolmannen tason, jossa yhdenvertaisuus on sisäistetty osaksi järjestön toimintaa, voi tunnistaa niiden muutaman järjestön vastauksissa, joissa kerrotaan suunnitelmallisesta yhdenvertaisuustyöstä. Näitä vaikuttaa olevan Vetovoima-tutkimuksessa merkittävästi pienempi osuus kuin Ilosen tutkimuksessa, joskin on huomattava, että myös kysymys oli eri tavalla asetettu. Vetovoima-kyselyssä ei kysytty varsinaisesti yhdenvertaisuustyöstä, joten voi arvella, että jotta erilaisten nuorten tavoittamista koskevassa kysymyksessä vastaaja on ajatellut sen liittyvän yhdenvertaisuuteen järjestössä, tämän työn todella pitää olla järjestön toiminnan läpäisevää.

Esikuvia, resursseja ja ”muutostöitä motivaatiotasolla”

Myös tekemissäni järjestötoimijoiden haastatteluissa käsiteltiin sitä, miten järjestöt tavoittavat esimerkiksi vähemmistöihin kuuluvia nuoria. Näissä keskusteluissa arveltiin, että monille nuorille on tärkeää nähdä, että järjestössä on jo ennestään jollain tapaa tunnistettavia, hänen itsensä kaltaisia nuoria, jotta mukaan meneminen olisi helpompaa. Joissain järjestöissä olikin huomattu, ettei johonkin vähemmistöryhmään kuuluvien nuorten tavoittaminen onnistu ennen kuin on löytynyt ainakin yksi ryhmään kuuluva rohkea nuori, joka tulee mukaan toimintaan ja omalta osaltaan raivaa tietä muille. Toki tällöinkin tarvitaan järjestön aitoa mielenkiintoa muuttaa toimintaansa niin, että vähemmistöön kuuluvat nuoret ovat tervetulleita, eikä tämä muutostyö voi jäädä yksittäisen aktiivisen nuoren vastuulle.

Toinen haastatteluissa käsitelty teema oli uudenlaisten nuorten tavoittamisen vaatimat resurssit: esimerkiksi materiaalin kääntäminen eri kielille vaatii osaamista, jota pienillä järjestöillä ei välttämättä ole lainkaan eikä suuremmillakaan aina mahdollista hankkia. Lisäksi kääntäminen ei koske pelkästään kieltä, vaan myös kulttuuria: etenkin monien maahanmuuttajanuorten kohdalla järjestöjen pitää pystyä kuvaamaan toimintaansa tavalla, joka on ymmärrettävä myös muulla kuin Suomessa kasvaneelle nuorelle (ja hänen vanhemmilleen). Esimerkiksi suhtautuminen nuorten poliittiseen toimintaan saattaa olla eri maista lähtöisin olevilla huomattavan erilainen (ks. myös Paukkeri 2009, 153).

Resurssipula yhdenvertaisuustyötä vaikeuttavana puutteena on paitsi todellinen ongelma, myös nykyaikaan sopiva tapa todeta jokin asia mahdottomaksi toteuttaa (Pyykkönen 2007, 33). Yhdenvertaisuus ei aina ole kallista, vaan voi koostua varsin pienistä teoista. Ilonen (2009b, 107) siteeraa vammaisten Seitti-verkoston nuoria: ”esteettömyyden toteutuminen vaatisi toisinaan ehkä eniten periaatteiden peruskorjausta tai muutostöitä motivaatiotasolla”. Yhdenvertaisuuteen panostaminen saattaa avata järjestöille uusia toimintamahdollisuuksia. Järjestöillä olisi osallistujapotentiaalia eri vähemmistöihin kuuluvissa nuorissa: esimerkiksi vuonna 2005 tehdyn kyselyn perusteella huomattavan monet maahanmuuttajataustaiset nuoret olisivat kiinnostuneita osallistumaan järjestöjen toimintaan enemmän, mikäli vain kokisivat sen itselleen mahdolliseksi (Keinänen & Mäkeläinen 2009, 191; Harinen 2005, 50–54).

Joskus järjestön todellisen kohderyhmän pohtiminen ja määrittely saattaisi auttaa myös aiempaa laajemman nuorten joukon tavoittamista, vaikka ajatus saattaakin ensin kuulostaa ristiriitaiselta. Jos määritetään vaikkapa, että järjestön kohderyhmänä ovat kaikki hevosurheilua harrastavat nuoret, se kannustaa huomattavasti enemmän miettimään, mitä olisi tehtävä kohderyhmän tavoittamiseksi mahdollisimman hyvin. Pelkästään ”kaikki nuoret” toiminnan kohderyhmänä ei välttämättä auta hahmottamaan, miten juuri meidän toiminnassamme olisi otettava huomioon nuorten yksilölliset tarpeet sekä erilaiset tavat ja motiivit tulla järjestön toiminnan piiriin. Muutamien järjestöjen vastauksissa näkyikin, että ne ovat hyvin havainneet, miten oman toiminnan muodot rajaavat ulkopuolelle niitä, joita toiminta saattaisi kiinnostaa ja myös miettineet, mitä tilanteen muuttamiseksi voisi tehdä. Eräs vastaaja kuvasi:

”Järjestöllämme on pitkään ollut hieman elitistinen maine […]. Olemme usean vuoden ajan pyrkineet päästä tästä maineesta eroon ja pyrimme mm. mahdollisimman pienillä osallistumismaksuilla tarjota eri lähtökohdista tuleville nuorille mahdollisuus osallistua toimintaamme.”

Nuoret-nuoret, aikuisnuoret ja aikuiset

Nuoret eroavat toisistaan tietysti myös lukemattomilla erilaisilla yksilöllisillä ominaisuuksilla, jotka eivät palaudu yhdenvertaisuustyössä käsiteltäviin ryhmäominaisuuksiin. Myös näiden osalta on hyvä pohtia, millaisille nuorille järjestöjen toiminta on avointa ja ehkä erityisesti, millaisia ominaisuuksia järjestön eri tehtävissä edellytetään. Persoonallisuuden piirteiden ja muiden henkilökohtaisten ominaisuuksien vaikutuksesta ei ollut mahdollista kysyä kyselyssä, mutta aihe nousi esille järjestötoimijoiden haastatteluissa. Näissä keskusteluissa todettiin esimerkiksi, että jos järjestö on hierarkkinen tai sen toiminnassa on monia kohtia, joissa toimijoita karsitaan tai valitaan seuraavalle tasolle, se suosii helposti hyvin yhdenmukaista toimijatyyppiä. Lisäksi kiltteys ja tunnollisuus määrittelivät muutaman järjestötoimijan mielestä heidän aktiivejaan. Luotettavuutta edellyttävässä toiminnassa nämä varmasti ovatkin ominaisuuksia, joita sekä kaivataan että tuetaan.

Sofia Laine ja Anu Gretschel määrittelevät artikkelissaan (2009, 201–203), että nuorten EU-puheenjohtajuuskauden kokoukseen osallistuneet jakautuivat nuori-nuoriin (young-young) ja aikuisnuoriin (adult-young). Tutkijoiden analyysin mukaan heidän havainnoimassaan tapahtumassa vain aikuisnuorille oli tarjolla vaativampia tehtäviä, kuten työryhmien puheenjohtajan tai raportoijan paikkoja. Tapahtuman aikuiset hyväksyivät vain nämä isoja nuorten kattojärjestöjä edustaneet nuoret aktiivisiksi täyskasvaneiksi. Sen sijaan tavallisille nuorille, jotka saattoivat olla kokeneita ja osaavia kansainvälisten kokousten kävijöitä, oli tarjolla vain osallistujan rooli ja vähäinen mahdollisuus vaikuttaa tapahtuman kulkuun.

Onko nuorisojärjestöissä nähtävissä samanlaista jakoa? Pitääkö nuorten muistuttaa järjestön aikuisia, jotta he voisivat saada vastuullisia tehtäviä? Järjestöissä on toki paljon tehtäviä, joihin tarvitaan erityisosaamista ja niin pitää ollakin: järjestötehtävät voivat olla nuorille tärkeä paikka käyttää koko osaamistaan ja oppia uusia taitoja. Järjestöissä voidaan tukea sitä, että pienistä tehtävistä edetään suurempiin vastuisiin ja että kokeileminen ja myös epäonnistuminen on sallittua. Jos järjestöt osaavat pohtia, miten samoja asioita voisi tehdä myös eri tavoin, lukkiutumatta siihen, miten on ”aina tehty”, se saattaa entisestään laskea kynnystä monenlaisten nuorten osallistumiseen.

Vetovoima-hankkeen tutkija Riikka Taavetti kirjoittaa järjestöihin osallistumista ja niiden kehittämistä koskevan tutkimuksen tuloksista ja havainnoista. Tämä on kirjoitussarjan kuudes osa. Ensimmäisessä kirjoituksessa käsiteltiin järjestötoiminnan haasteita, toisessa vapaaehtoistyön käsitettä ja kolmannessa vapaaehtoisten motivaatiota. Neljännen kirjoituksen aiheena oli järjestöjen toimintaan osallistuvien määrä ja toiminnan vaikuttavuus ja viimeisimmän nuorten osallisuus ja kuuleminen. Kirjoitukset ovat avoimia kommenteille, keskustelulle, kysymyksille ja uusille näkökulmille.

Kirjallisuus

Harinen, Päivi (2005) Mitähän tekis? Monikulttuuriset nuoret, vapaa-aika ja kansalaistoimintaan osallistuminen -tutkimushankkeen väliraportti. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, verkkojulkaisusarja. Helsinki: Nuorisotutkimusseura. http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/mitahantekis.pdf

Ilonen, Milla (2009a) “Ett’ vois olla siellä missä ne muutkin” Nuorisotyötä tekevien järjestöjen ja vähemmistöryhmiin kuuluvien nuorten käsityksiä ja kokemuksia yhdenvertaisesta nuorisotyöstä. Helsinki: Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry. http://www.alli.fi/binary/file/-/id/670/fid/1174/

Ilonen, Milla (2009b) Tanssi yhdenvertaisuudelle – saanko luvan? Teoksessa Harinen, Päivi & Honkasalo, Veronika & Souto, Anne-Mari & Suurpää, Leena (toim.) Ovet auki! Monikulttuuriset nuoret, vapaa-aika ja kansalaistoimintaan osallistuminen. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura julkaisuja 91. Helsinki: Nuorisotutkimusseura, 101–110.

Keinänen, Taina & Mäkeläinen, Kati (2009) Aktiivinen kansalaisuus kotoutumisen edellytyksenä. Teoksessa Harinen, Päivi & Honkasalo, Veronika & Souto, Anne-Mari & Suurpää, Leena (toim.) Ovet auki! Monikulttuuriset nuoret, vapaa-aika ja kansalaistoimintaan osallistuminen. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura julkaisuja 91. Helsinki: Nuorisotutkimusseura, 183–204.

Laine, Sofia & Gretschel, Anu (2009) Whose arena is the EU youth policy Young participants’ involvement and influence in the EU youth policy from their own points of view: Case of the EU presidency Youth Event in Hyvinkää, Finland. Young 17:2, 191–215.

Myllyniemi, Sami (toim.) (2015) Ihmisarvoinen nuoruus. Nuorisobarometri 2014. Nuorisoasiain neuvottelukunnan julkaisuja 51. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura julkaisuja 159. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö & Nuorisoasiain neuvottelukunta &Nuorisotutkimusseura. https://tietoanuorista.fi/wp-content/uploads/2015/03/Nuorisobarometri_2014_web.pdf

Paukkeri, Susanna (2009) Monikulttuurisuuden ilmentymiä poliittisissa nuorisojärjestöissä. Teoksessa Harinen, Päivi & Honkasalo, Veronika & Souto, Anne-Mari & Suurpää, Leena (toim.) Ovet auki! Monikulttuuriset nuoret, vapaa-aika ja kansalaistoimintaan osallistuminen. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura julkaisuja 91. Helsinki: Nuorisotutkimusseura, 138–159.

Pyykkönen, Miikka (2007) Monikulttuurisuus suomalaisten nuorisojärjestöjen toiminnassa. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura verkkojulkaisuja 10. Helsinki: Nuorisotutkimusseura. http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/jarjesto.pdf