Mikä on nuorisojärjestötoiminnan ydin?

Kun kysyimme Vetovoima-kyselyssä, miten järjestöt arvioivat nuorten kiinnostusta järjestötoimintaa kohtaan, väittämän suhteen neutraali kanta oli vastauksissa erityisen yleinen. Tämän voi tulkita kertovan siitä, että on vaikea vastata järjestötoiminnasta yleisesti, se voi tarkoittaa niin monia asioita. Mitä siis harrastetaan, kun harrastetaan järjestötoimintaa? Mikä on järjestötoimintaa määrittävä piirre?

Ensimmäisenä järjestötoiminnasta harrastuksena tulee ehkä mieleen hallinto, byrokratia ja vaikuttaminen. Näistä kiinnostuminen, halu käyttää järjestössä valtaa, onkin joidenkin järjestötoimintaan osallistuvien nuorten motiivina. Mutta useammin järjestötoiminnassa ollaan mukana sen sisällön vuoksi, siksi, mitä juuri tässä järjestössä voi tehdä. Kyselyymme vastanneet järjestöt arvelivat, että halu osallistua järjestön toimintaan onkin kaikkein tärkein syy liittyä järjestön jäseneksi. Se on siis vielä tärkeämpi kuin järjestöstä löytyvät kaverit tai järjestön aate. Moni vastaaja tosin korosti erikseen, että toimintaan voi tulla mukaan, vaikkei haluaisikaan liittyä jäseneksi – ainakaan vielä.

Käytännön toiminta ja syvimmät arvot

Tiedustelimme kyselyssämme järjestöiltä, millaisia toiminnan muotoja ne tarjoavat nuorille. Järjestetyn toiminnan kirjo on valtava, mutta myös yhtäläisyyksiä löytyy. Kaikkein yleisin toimintamuoto olivat erilaiset koulutukset ja kurssit, joita järjestää lähes 60 prosenttia vastanneista. Erilaisia pienempiä ja suurempia tapahtumia (sekä kaikille avoimia että omalle jäsenistölle suunnattuja) järjestää yli puolet vastanneista järjestöistä ja leirejäkin lähes puolet. Kerhoja ja muita säännöllisesti kokoontuvia toimintamuotoja, kuten vaikka opintopiirejä järjestää lähes 40 prosenttia vastanneista järjestöistä.

Tietenkään muodon perusteella tapahtuva luokittelu ei kerro paljonkaan sisällöstä, siis siitä, miksi juuri tietyn järjestön toiminta houkuttelee. Tutkimukseni haastatteluissa keskustelimme syvemmin siitä, miksi nuoret tulevat mukaan järjestöjen toimintaan. Näissä keskusteluissa nousi esiin paitsi se, että järjestössä on mielekästä tekemistä ja kivoja ihmisiä, myös, että järjestön toiminnassa voi toteuttaa itseään, olla osa jotain itseään suurempaa. Järjestö voi olla paikka, josta löytää toisia samoin ajattelevia ja saa edistää itselleen kaikkein tärkeimpiä asioita. Järjestöjen toiminta on avointa, eikä karsintaa tai pääsykokeita yleensä ole, vaan jokainen kiinnostunut voi tulla mukaan tekemään.

Ylevät ajatukset siitä, miten voi olla osa omien arvojensa mukaista yhteisöä ja jotain itseään suurempaa, saavat järjestöissä hyvin konkreettisen muodon. Järjestöissä arvopohjaista työtä tehdään ruohonjuuritasolta lähtien. Arvoihin liittyvät intohimot vaikuttavat järjestötoiminnassa taustalla ja saattavat tuottaa konflikteja ja riitelyäkin. Osin tämä on välttämätöntä: kun ollaan lähellä itse kullekin tärkeitä arvoja, pienistä asioista saattaa tulla suuria. On tärkeää, että järjestössä voidaan edetä erimielisyyksien kautta eteenpäin. Oikeastaan se, että erimielisyyttä on, kertoo hyvää järjestön toimijoiden halusta uudistaa ja kehittää toimintaa. Tuhoava riitely sen sijaan jumittaa järjestön ja saattaa myös karkottaa aktiiveja pois toiminnasta. Valitettavan monella on siitä kokemusta.

Nuorisojärjestöissä kasvetaan ja kasvatetaan

Nuorisojärjestöjen toiminta sijoittuu nuorten vapaa-ajan alueella, johon kohdistuu yhteiskunnallisessa keskustelussa paljon mielenkiintoa ja huoltakin. Vapaa-aika on jokaisen oikeus, mutta samaan aikaan nuorten vapaa-ajan käytöstä ollaan huolissaan: aika pitää käyttää oikein eikä lorvailla, saati harrastaa huonoa elämää (tästä keskustelusta esim. Honkasalo & Harinen & Souto & Suurpää 2009, 11–16). Nuorten vapaa-aikaa koskevan keskustelun kautta järjestötoiminnalla on merkitystä paitsi yksittäiselle nuorelle, myös yhteiskunnalle laajemmin.

Järjestökentässä nuorisojärjestötoiminnan erityisenä tehtävänä voidaan nähdä niiden osuus toiminnassa olevien nuorten kasvatuksessa. Kyselyssämme kaikkein tärkeimmäksi järjestöjen nuoriin kohdistuvan toiminnan tavoitteeksi nousi selkeästi nuorten kasvun tukeminen. Yli puolet vastanneista järjestöistä piti sitä aivan toimintansa keskeisenä tavoitteena. Tästä seuraa myös, että monien nuorisojärjestöjen ideanakin on, että niiden toiminnasta siirrytään eteenpäin, että nuoret kasvavat toiminnassa aikuisiksi. Eräs haastattelemani järjestötoimija ilmaisi asian seuraavasti:

”Lapsi- ja nuorisojärjestöt on […] kasvatusjärjestöjä, joihin kai luontevasti liittyy, et ihminen ei jää pystyvästi infantiiliksi. Eli et se kasvu on toteutunut.”

Järjestöjen kasvatustehtävän merkittävyys on myös korostunut uuden nuorisolain valmistelussa. Lain uudistuksen yhteydessä on keskusteltu non-formaalin, eli oppilaitosten ulkopuolella tapahtuvan, oppimisen tukemista yhdeksi lain tavoitteeksi. Muun kuin koulunpenkillä tapahtuvan oppimisen tunnustaminen on tärkeää sekä nuorille että järjestöille. Se saattaa myös edistää yhdenvertaisuutta: kaikille eivät samat oppimisen tavat sovi, joten moninaisen oppimisen tunnistaminen voi olla erityisesti niiden etu, jotka kärsivät tutkintoja ja oppilaitoksissa opiskelua korostavasta järjestelmästä.

Demokratiakouluja? Kenelle?

Haastatteluissa moni järjestötoimija tarkensi kuvaa järjestöjen kasvatustehtävästä korostamalla erityisesti niiden osuutta demokratiakasvatuksessa. Järjestöissä opitaan yleisiä yhdessä toimimisen taitoja ja sitä, miten omassa yhteisössä ja yhteiskunnassa laajemminkin voi vaikuttaa. Ja on sanomatta selvää, ettei järjestöissä ainoastaan opetella, vaan nuorisojärjestöt myös oikeasti vaikuttavat ja tuovat nuorten näkemyksiä näkyviin ja kuuluviin yhteiskunnassa.

Juuri järjestöjen demokratiakasvatustehtävä tekee ilmeiseksi, ettei yhdenvertaisuus ole järjestöissä mikään ylimääräinen sivuasia. Yhdenvertaisuus on demokratian perusarvo, joten niin sen pitäisi olla myös demokratiaan kasvattavien järjestöjen ytimessä. Siksi on tärkeää kysyä, voivatko kaikki tällä hetkellä kasvaa järjestöissä, onko kaikilla oikeus niiden muodostamiin yhteisöihin ja demokratiakouluihin? (Ks. esim. Honkasalo & Harinen & Souto & Suurpää 2009.) Jos järjestön toiminta on esimerkiksi esteellistä, ei se voi edistää vammaisen nuoren kasvua ja itsenäistymistä, sillä osallistumiseen tarvitsee aina toisten apua (ks. Ilonen 2009, 64).

Maahanmuuttajataustaisten nuorten osalta järjestötoiminnalla voisi olla suuret mahdollisuudet edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja sitä, miten nuoret ottavat tilansa keskustelussa suomalaisen yhteiskunnan nykytilasta ja tulevaisuudesta. Yhdistystoimintaan oppiminen avaa mahdollisuuksia toimia suomalaisessa yhteiskunnassa ja tutustuttaa erilaisiin nuorten yhteisöihin. Toisaalta kotoutuminen järjestöjen toiminnassa saattaa näyttää juhlapuheissa helpommalta kuin mitä se on arjessa: esimerkiksi vain kymmenen prosenttia poliittisten nuorisojärjestöjen toimijoista oli vuodenvaihteessa 2006–2007 tehdyssä kyselyssä sitä mieltä, että ne voivat lisätä maahanmuuttajanuorten tietämystä suomalaisesta yhteiskunnasta ja vastuunottoa omasta elämästä (Paukkeri 2009,145), vaikka juuri näitä tehtäviä voisi pitää poliittisille järjestöille varsin luontevina.

Taina Keinänen ja Kati Mäkeläinen (2009) arvioivatkin, että järjestöjen pitäisi ottaa tietoiseksi tavoitteekseen tukea maahanmuuttajataustaisten nuorten aktiivista kansalaisuutta. Pelkkä avointen ovien politikka ei heidän mukaansa riitä. Myöskään lainsäädännössä järjestöjen merkitys kotoutumisen tukijoina ei ole vielä näkyvissä: jotta aktiivisen kansalaisuuden merkitys osana kotoutumista tulisi kunnolla tunnustetuksi, se pitäisi noteerata muuallakin kuin nuorisolaissa, esimerkiksi kotouttamislainsäädännössä.

Järjestöjen voima on ideologiassa

Joskus esitetään, että yhdenvertaisuus ja moninaisuus ovat nuorisojärjestöissä vaikeita kysymyksiä, koska järjestöt ovat syntyneet Suomessa ”yksikulttuurisuuden kaudella” (esim. Cortés Tellez 2009, 179). Tämä väite ei oikein kestä tarkempaa tarkastelua, vaan vaikeuksien syitä on etsittävä muualta. Nuorisojärjestöjä on perustettu koko Suomen itsenäisyyden ajan ja monia jo ennen sitä (nuorisojärjestöjen perustamisesta ks. Siisiäinen 1988). Tuskin mitenkään voi ajatella, että Suomi olisi koko tämän ajan ollut yksikulttuurinen. Vaikka yksikulttuurisuus ymmärrettäisiin kapeasti vain etnisyyden kautta, edes siitä näkökulmasta Suomen historia ei kerro mono- vaan monikulttuurista (vähemmistöhistoriasta ks. esim. Villa (toim.) 2009). Ja ehkä keskeisempi tarkastelunäkökulma on se, miten erilaisia ihmisryhmiä on osallistunut järjestöjen toimintaan – ja ollut mukana järjestämässä sitä.

Etenkin aiemmin järjestöjen olemassa olon syy on nimenomaan ollut tarjota jotakin jollekin ryhmälle, ei suinkaan kaikkea kaikille. Esimerkiksi työväen järjestöt ovat järjestäneet harrastus-, liikunta- ja opintotoimintaa omalle viitetyhmälleen. Samoin ovat menetelleet monet muut järjestöt – joskus kohderyhmä on ilmaistu suoraan, toisinaan se on ollut vain muuten kaikille riittävän selvä.

Tämän historian ymmärtäminen auttaa hahmottamaan myös järjestöjen tehtävää ja mahdollisuuksia nykyisin. Kun järjestöt toimivat omaa arvomaailmaansa toteuttaen, niiden toiminnassa voi syntyä jotain uutta. Järjestötoiminnassa omien intohimojen toteuttaminen on mahdollista juuri siksi, että toiminta saa olla puolueellista: siinä ei tarvitse ajatella julkisen palvelun tarjoamista kaikille (kuten julkisella sektorilla) tai voitontavoittelua osakkeenomistajille (kuten yrityssektorilla). Kolmannen sektorin voima on ideologiassa – sen vuoksi, ei siitä huolimatta, järjestöjen toiminta on tärkeää.

Vetovoima-hankkeen tutkija Riikka Taavetti kirjoittaa järjestöihin osallistumista ja niiden kehittämistä koskevan tutkimuksen tuloksista ja havainnoista. Tämä on kirjoitussarjan seitsemäs osa. Sarja jatkuu vielä elokuussa. Kirjoitukset ovat avoimia kommenteille, keskustelulle, kysymyksille ja uusille näkökulmille.

Sarjan ensimmäisessä kirjoituksessa käsiteltiin järjestötoiminnan haasteita, toisessa vapaaehtoistyön käsitettä ja kolmannessa vapaaehtoisten motivaatiota. Neljännen kirjoituksen aiheena oli järjestöjen toimintaan osallistuvien määrä ja toiminnan vaikuttavuus ja viidennen nuorten osallisuus ja kuuleminen. Viimeksi käsiteltiin sitä, keitä järjestöjen toiminta tavoittaa.

Kirjallisuus

Cortés Tellez, Mikko (2009) Maahanmuuttajanuoret nuorisopolitiikassa. Teoksessa Harinen, Päivi & Honkasalo, Veronika & Souto, Anne-Mari & Suurpää, Leena (toim.) Ovet auki! Monikulttuuriset nuoret, vapaa-aika ja kansalaistoimintaan osallistuminen. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura julkaisuja 91. Helsinki: Nuorisotutkimusseura, 177–182.

Harinen, Päivi & Honkasalo, Veronika & Souto, Anne-Mari & Suurpää, Leena (2009) Ovien availua. Teoksessa Harinen, Päivi & Honkasalo, Veronika & Souto, Anne-Mari & Suurpää, Leena (toim.) Ovet auki! Monikulttuuriset nuoret, vapaa-aika ja kansalaistoimintaan osallistuminen. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura julkaisuja 91. Helsinki: Nuorisotutkimusseura, 5–21.

Keinänen, Taina & Mäkeläinen, Kati (2009) Aktiivinen kansalaisuus kotoutumisen edellytyksenä. Teoksessa Harinen, Päivi & Honkasalo, Veronika & Souto, Anne-Mari & Suurpää, Leena (toim.) Ovet auki! Monikulttuuriset nuoret, vapaa-aika ja kansalaistoimintaan osallistuminen. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura julkaisuja 91. Helsinki: Nuorisotutkimusseura, 183–204.

Paukkeri, Susanna (2009) Monikulttuurisuuden ilmentymiä poliittisissa nuorisojärjestöissä. Teoksessa Harinen, Päivi & Honkasalo, Veronika & Souto, Anne-Mari & Suurpää, Leena (toim.) Ovet auki! Monikulttuuriset nuoret, vapaa-aika ja kansalaistoimintaan osallistuminen. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura julkaisuja 91. Helsinki: Nuorisotutkimusseura, 138–159.

Siisiäinen Martti (1988) Nuorisojärjestöt itsenäisessä Suomessa. Jyväskylän yliopiston sosiologian laitoksen julkaisuja. Nro 43/1988.

Villa, Susan (toim.) (2009) Yhdenvertaisuus-julkaisu Osa 1: Arvon mekin ansaitsemme – Näkökulmia osallisuuden historiaan Suomessa. Sisäministeriön julkaisut 9/2014. Helsinki: Sisäministeriö. http://yhdenvertaisuus-fi-bin.directo.fi/@Bin/5b36ba519ba2657389950b4ce08be58f/1436174462/application/pdf/344460/Yhdenvertaisuus%20osa%201-issuu.pdf