Haastavaa!

Järjestötoiminnan haasteita ja muutoksia Allianssin jäsenjärjestöjen näkökulmasta

Järjestötoiminnan muutoksesta puhutaan paljon, mutta miltä se tarkalleen näyttää nuorisojärjestöissä ja nuorisotyötä tekevissä järjestöissä? Millaisia ovat nuorten kanssa toimivien järjestöjen näkemykset oman toimintansa edellytyksistä ja niiden muutoksista? Iso osa Suomen valtakunnallisista nuorisojärjestöistä on Allianssin jäsenjärjestöjä, joten Allianssin tekemät jäsenjärjestökyselyt avaavat mielenkiintoisen näkökulman järjestöjen kokemuksiin. Tarkastelen tässä kirjoituksessa Allianssin jäsenjärjestötutkimuksia vuosilta 2009 ja 2013. Vaikka jäsenjärjestötutkimus on tehty Allianssin oman toiminnan kehittämisen tarpeisiin ja suurin osa sen kysymyksistä käsittelee Allianssin toimintaa sekä Allianssin ja jäsenjärjestöjen välistä suhdetta, sen kautta voi tutkia myös yleisemmin nuorisojärjestökentän mielialoja ja muutoksia

Tutkimuksessa kysyttiin järjestöiltä vuonna 2009 ”Mitkä ovat järjestötoiminnassa yleisesti ja teidän järjestönne näkökulmasta lähitulevaisuuden haasteet ja kehittämisalueet?” ja vuonna 2013 ”Mitkä ovat järjestötoiminnassa teidän järjestönne näkökulmasta lähitulevaisuuden haasteet ja kehittämisalueet?” Olen analysoinut näihin kysymyksiin annetut vastaukset siten, että olen pyrkinyt yhtäältä hahmottamaan kokonaiskuvan siitä, millaiset asiat järjestöjä mietityttävät ja toisaalta tarkastelemaan neljän vuoden aikana tapahtuneita muutoksia.

Käsittelen ensin lyhyesti jäsenjärjestötutkimuksen tuottamaa tietoa ja sen arviontia. Sitten paneudun teemoihin, joihin järjestöjen kuvaamat haasteet liittyvät. Ei liene kenellekään järjestötoimintaa tuntevalle yllätys, että rahan ja aktiivisten ihmisten riittävyys huolettaa järjestöjä aina. Toisaalta järjestöjen näkemyksissä näkyy myös sellaista, joka on keskeisesti juuri tätä aikaa kuvaavaa: lisääntynyt kilpailu ja huoli pirstaloituvasta sitoutumisesta. Neljän vuoden välillä tehdyt kyselyt mahdollistavat myös sen arvioimisen, millaiset teemat ovat nousseet esiin aivan viime vuosina. Näitä mahdollisesti tulevaisuudessa vahvistuvia – tai sitten kuulumattomiin haipuvia – ääniä ovat yhtäältä järjestöjen huolet yhdistystoiminnan tulevaisuudesta yleisesti sekä toisaalta oman toiminnan ja toimijoiden turvallisuudesta.

Pelkkää puhetta?

Allianssin näkökulmasta jäsenjärjestökyselyn tavoitteena on ollut paitsi saada tietoa järjestöjen toiminnasta ja kuulla palautetta Allianssille, myös kohdata jäsenjärjestöjä ja luoda yhteyttä omaan järjestökenttään. Jäsenkysely tehtiin siten, että Allianssin työntekijät kiersivät jäsenjärjestöjen luona kuulemassa kuulumisia ja samalla tekemässä haastattelut, joiden tulokset he kirjasivat lomakkeelle. Haastattelijat siis vaihtelivat, mikä tuottaa vaihtelua myös keskusteluista tehtyihin kuvauksiin. Kaikilta osin ei ole aina selvää, mitä haastattelija on painottanut ja mitä järjestöjen edustajat ovat halunneet itse korostaa.

Jäsenjärjestökysely ei kata kaikkia Allianssin jäsenjärjestöjä, mutta kuitenkin verrattain edustavan osan. Allianssilla oli vuonna 2009 114 jäsenjärjestöä ja vuonna 2013 taas 119. Vuoden 2009 jäsenjärjestökysely tavoitti näistä järjestöistä 64 (56 %) ja vuoden 2013 92 (77 %), eli etenkin myöhempää kyselyä voi pitää varsin kattavana suhteessa Allianssin jäsenjärjestökenttään. Toki kyselyjen kattavuutta suhteessa koko nuoriso- ja nuorisotyön järjestökenttään vähentää se, etteivät kaikki edes valtakunnallisista toimialan järjestöistä ole Allianssin jäseniä. Monet kuitenkin ovat ja Allianssin asema nuorisoalan järjestöjen yhdistäjänä on merkittävä.

Jäsenjärjestökyselyn tulkintaan vaikuttaa myös se, että kysyjänä on ollut Allianssi, nuorisoalan toimija ja vaikuttaja. Vaikka tässä käsittelyssä olevan, järjestöjen haasteita ja kehittämisalueita koskevan kysymyksen aiheena ei ollut Allianssin toiminta, vastaajat kommentoivat myös Allianssiin liittyviä asioita – ja mahdollisesti näitä myös kirjattiin ylös erityisen tarkasti, olihan kysyjän tavoitteena ensisijaisesti Allianssia koskevan tiedon kerääminen. Lisäksi toki kyselyn toteuttajaa koskevat asenteet ja mielikuvat ovat voineet vaikuttaa siihen, mitä halutaan kertoa. Järjestöt ovat saattaneet korostaa sitä, minkä arvelevat nuorisoalalle yhteiseksi ja toisaalta vältellä sellaista, minkä kokevat omassa vertaisryhmässään kiusalliseksi.

Nämä rajoitukset huomioiden jäsenjärjestökysely on kiinnostava aineisto. Tavallaan se, että kysyjänä on Allianssi, tuottaa myös yhtenäisyyttä, jota keskenään varsin erilaisilla järjestöillä saattaisi olla muuten vähemmän. Järjestöt arvioivat omaa toimintaansa juuri suhteessa muihin Allianssin jäsenjärjestöihin, toisiin nuoriso- ja nuorisotyöjärjestöihin. Lisäksi vastaavalla kattavuudella tehtyä, toistuvaa kyselyä tälle kohderyhmälle ei olisi muuten käytettävissä ja kyselyn järjestötoiminnan haasteita kartoittavien kysymysten avoimuus on antanut järjestöille mahdollisuuden kuvata omia näkökulmiaan ilman ennalta asetettuja vaihtoehtoja.

Kiinnostava kysymys on, voiko jäsenjärjestötutkimuksessa näkyvistä muutoksista päätellä, onko muutoksia todella tapahtunut järjestöjen kokemuksissa ja näkemyksissä vaiko vain tavoissa puhua niistä. Yhteiskunnassa laajemmin käytävät keskustelut vaikuttavat tietenkin siihen, miten järjestöt tulkitsevat oman toimintansa muutoksia. Tämä kysymys koskee tietysti kaikkia aineistoja, joissa ihmiset itse esittävät tulkintoja omasta – tai tässä tapauksessa järjestönsä – toimintaympäristöstä. Erityisen ongelmalliseksi arvioinnin tekee se, että käytössäni on toisten tuottama aineisto ja sen tuottamisesta on kulunut jo useampi vuosi. Siksi kyselyaineistosta tehtäviin tulkintoihin on syytä suhtautua pienellä varauksella.

Raha ja toimijat – muuttuvat ikuisuusaiheet

Järjestöjen toiminnassa kaksi kysymystä on ylitse muiden: mistä saada rahaa toimintaan ja kuinka löytää jäseniä ja aktiivisia vapaaehtoisia. ”Raha on luonnollisesti murheenkryyni, mutta sitähän se on aina”, totesi ikuisuusongelmasta kansainvälisyysjärjestö vuonna 2013. ”Ihmisten saaminen mukaan on kaikkien ainaishaaste”, taas sanoi etujärjestö saman vuoden kyselyssä. Vaikka kysymykset siitä, mistä saada tarpeeksi rahaa ja mistä löytää aktiivisia ihmisiä sitä toteuttamaan ovat järjestöjen pysyviä huolenaiheita, niidenkin kohdalla painotukset muuttuvat.

Jos vielä vuonna 2009 useamman järjestön keskeiset haasteet ja kehittämiskohteet liittyivät esimerkiksi omaan toimintaan kuin rahoitukseen, vuonna 2013 rahoitus on noussut kaikkein useimmin mainituksi aiheeksi. Järjestöt kokevat, että talouden taantuma vaikuttaa rahoitukseen merkittävästi ja ovat huolissaan myös rakenteellisista muutoksista, jotka uhkaavat rahoitusta. Rakenteellisiin muutoksiin kuuluu niin valtionavussa tapahtuvia muutoksia, rahapelijärjestelmän riskejä kuin ehkä erityisesti kuntatalouden ja kuntarakenteen muutosten suuret vaikutukset niille järjestöille, joille yhteistyö kuntien kanssa on tärkeää. Vuoden 2013 kyselyssä kaksi järjestöä mainitsi resursseihin liittyvänä haasteena rahan lisäksi myös toiminnalta puuttuvat tilat. Näistä molemmat ovat tiiviisti kuntien kanssa yhteistyötä tekeviä järjestöjä.

Vapaaehtoisten osalta vastaavaa ikuisuusongelman yleistymistä ei näy: vuonna 2009 ja 2013 vapaaehtoisten löytämisen vaikeutta harmitellaan suunnilleen yhtä usein, joskin järjestöjen huoli jäsenmäärästään sekä toimintaan osallistuvien nuorten määrästä on hiukan yleistynyt. Jäsenmäärän osalta järjestöjä huolettaa myös se, että rahoittaja ei samalla tavalla arvosta toimintaan kevyemmin sitoutuneita nuoria kuin perinteistä jäseneksi liittymistä.

Mielenkiintoista on, että vuoden 2013 kyselyssä on selvästi yleistynyt kokemus vapaaehtoisuuden muuttuneesta luonteesta. Tältä osin on kiinnostavaa arvioida, onko muutos todella tapahtunut siinä, mitä järjestöt havaitsevat, vai onko ikuisuusongelmaa, vaikeutta haalia vapaaehtoisia ja pitää heistä kiinni, alettu ainoastaan tulkita toisin? Järjestöjen näkemysten mukaan kiinnostus vapaaehtoisuuteen on vähentynyt ja vapaaehtoisuuden kulttuuri, ehkä koko järjestötyön kulttuuri, on muuttunut. Se, ettei samaan aikaan ole merkittävää lisäystä kuvatussa vaikeudessa löytää vapaaehtoisia ja pitää heistä kiinni, houkuttaa tulkitsemaan, että kyseessä on ensisijaisesti järjestöjen omaksuma uusi tapa määrittää pysyvää ongelmaansa.

Ajan henki

Vapaaehtoisuus on yksi niitä teemoja, joiden osalta järjestöt kuvaavat projektimaisuuden lisääntymistä ja pitkäaikaisten sidonnaisuuksien vähenemistä. Sama kehitys näkyy myös rahoituksessa: rahaa on vaikea löytää erityisesti perustoimintaan, jota järjestöjen on vaikea muuttaa projekteiksi. Kuitenkin suhteessa siihen, miten paljon keskustelua järjestökentällä on käyty kiinnostuksen, sitoutumisen ja aktiivisuuden muuttumisesta projektimaisemmaksi, nämä teemat eivät ole kyselyssä kovin yleisiä, eikä erityistä yleistymistä neljän vuoden aikana näy. Paljon enemmän järjestöt pohtivat esimerkiksi omaa toimintaansa ja oman organisaationsa kehittämiseen liittyviä haasteita.

Toinen teema, joka tuntuu liikkuvan järjestöjen keskusteluissa, on yhteiskunnassa lisääntyvä kilpailu. Kilpailua käydään tietysti rahasta, mutta sen lisäksi myös näkyvyydestä julkisuudessa. Monet järjestöt kokevat, että oma viestintä yleisesti ja järjestötoiminnan näkyvyys erityisesti on keskeinen tulevaisuuden haaste. Lisäksi kilpailua käydään nuorten ajasta: vapaa-ajan tekemisen tarjonta on moninaista ja jotkut järjestöt pelkäävät, ettei oma toiminta ole riittävän houkuttelevaa vaihtoehtojen tulvassa. Sen, että oman organisaation kehittäminen eri tavoin koetaan keskeiseksi toiminnan haasteeksi, voi myös tulkita vastaukseksi kilpailun vaikutuksiin: järjestöjen pitää pyrkiä jatkuvasti kehittämään toimintaansa pärjätäkseen kilpailussa sekä muita järjestöjä että muiden kuin järjestöjen tarjoamia vapaa-ajan vaihtoehtoja vastaan.

Ehkä kiinnostavinta siinä, miten järjestöt kuvaavat ajassa tapahtuvia muutoksia, on pohdinta järjestösektorin roolista ja järjestötoiminnan yleisestä tulevaisuudesta. Nämä pohdinnat myös yleistyivät neljässä vuodessa. Järjestöt kokevat, että kolmannen sektorin yhteiskunnallista roolia kyllä korostetaan puheissa, mutta resursseissa se ei näy. Lisäksi pelätään, että järjestöjen päälle sysätään entistä enemmän vastuuta ja vaatimuksia. Tähän pohdintaan liittyy ainakin yhden vastaajajärjestön kokemus siitä, ettei järjestöjen toiminnan erityislaatua ymmärretä: ”Yksi jatkuva haaste kentän näkökulmasta on yleishyödyllisyyskeskustelu, unohdetaan järjestöjen yleishyödyllinen rooli. Kilpailun vääristämiskysymykset otetaan helposti esiin. Ohjaus- ja valmennustyön avulla ohjataan nuoria kansalaisiksi, mutta työtä tarkastellaan silti tavallisen yritystoiminnan kriteereillä.”

Hentoja ääniä

Edellä olen hahmotellut, mitkä vaikuttavat jäsenjärjestökyselyn perusteella nuoriso- ja nuorisotyöjärjestöjen keskeisimmiltä haasteilta ja kehittämiskohteilta. On mielenkiintoista katsoa myös, mitä sellaista uutta näkyy vuoden 2013 kyselyssä, joka ei ollut näkyvää vielä neljä vuotta aiemmin. Näitä voisi kutsua heikoiksi signaaleiksi, jotka saattavat tulevaisuudessa vahvistua, tai sitten vastatrendeiksi, jotka kulkevat eri suuntaan kuin laajemmat muutokset yhteiskunnassa. Toki on mahdollista myös, että uusimman kyselyn hennot äänet haipuvat jatkossa kohinaan eivätkä kuvaa jatkuvaa trendiä.

Osin vaikuttaa siltä, että hankaluudet, joita järjestöt ovat kokeneet jo pidempään kolmannen sektorin roolista yhteiskunnassa, ovat muuttuneet myös huoleksi siitä, onko järjestötoimintaa tulevaisuudessa enää lainkaan ja kiinnostaako se ketään. Samoin pohditaan sitä, mikä oikeastaan on järjestötoiminnan ydintä ja voiko sitä, mikä on perinteisesti koettu hyväksi toiminnaksi, toteuttaa enää tulevaisuudessa. Esimerkiksi kansainvälisyysjärjestö mietti tätä kysymystä seuraavasti: ”Jos yhdistystoiminta muuttanut muotoaan, pohditaan, onko sitä enää? Tehdään enemmän sähköisesti, ei tavata kasvotusten, kipuilua siihen liittyen myös paikallisyhdistystasolla. Onko toiminta silloin yhtä hyvää?”

Huolestuttava kyselyissä näkyvä uusi haaste on turvattomuus. Vuonna 2013 neljä vastannutta järjestöä kertoi, että he ovat huolissaan väkivallan uhasta ja kiristyvien yhteiskunnallisten asenteiden vaikutuksesta oman järjestönsä toiminnan tai edustamaansa nuorten ryhmän turvallisuuteen. Esimerkiksi eräs kansainvälisyysjärjestö kertoo haasteenaan olevan ”ääri-ilmiöiden nousu, omaa toimintaa ei haluta rajoittaa tappouhkausten pelossa”. Neljä järjestöä ei toki ole suuri osa vastaajista, mutta vastaavia mainintoja ei ollut vielä vuonna 2009 lainkaan. Jos järjestöt alkavat pelätä väkivaltaa ja toimijoidensa fyysistä turvallisuutta, ollaan varsin suurissa ongelmissa sen suhteen, millaista toimintaa on mahdollista järjestää ja etenkin nuorten osalta, ketkä kaikki siihen uskaltavat osallistua.

Kaiken sitoutumisen muutosta ja yhteiskunnan yleistä yksilöllistymistä vasten on kiinnostavaa, että tuoreimmassa kyselyssä pari järjestöä pohtii, miten vastata yksilöllistymisen haasteisiin järjestötoiminnalla. Järjestöjen toiminnassa yksilöllisyyden haaste saattaakin muuttua uudenlaisen yhteisöllisyyden haasteeksi, sen löytämiseksi, mikä voisi olla pirstaloituvassa pysyvää ja yksilöllistyvissä elämissä uutta yhteisyyttä luovaa.

Riikka Taavetti

Tutkija, Vetovoima-hanke

Vetovoima-hankkeen tutkija Riikka Taavetti kirjoittaa järjestötoimintaan osallistumista ja järjestöjen kehittämistä koskevan tutkimuksen tuloksista ja havainnoista. Tämä on kirjoitussarjan ensimmäinen osa. Kirjoitukset ovat avoimia kommenteille, keskustelulle, kysymyksille ja uusille näkökulmille.