Vapaaehtoistyö – kummallinen käsite

Tuttavani kertoi, että oli yrittänyt houkutella erästä ihmistä vapaaehtoiseksi yhdistykseen. Houkuttelija oli kertonut, mitä tehtävä edellyttää ja korostanut erikseen, että tarkoitus on tehdä omannäköistä toimintaa, sitä, mikä itseä kiinnostaa. Värväyksen kohde ei ollut innostunut. Hän totesi, että kuulostaa ihan työltä, jota tehdään ilman palkkaa.

Vapaaehtoistyö on kovin kummallinen käsite. Mitä vapaaehtoistyö oikeastaan on? Vapaaehtoisuuden vastakohta olisi pakko, mutta silti vapaaehtoistyön vastakohta ei ole yleensä pakkotyö. Mikä se siis on? Onko se palkkatyö? Onko vapaaehtoistyön ja palkkatyön ero vain se, että toisesta maksetaan? Jos näin on, niin vapaaehtoistyö todella kuulostaa hullun hommalta.

Joskus halutaan erottaa toisistaan vapaaehtoistyö ja vapaaehtoistoiminta. Tällä erottelulla korostetaan sitä, ettei vapaaehtoisuus ole velvoittavuudessaan työn kaltaista. Sitä ei ole pakko tehdä siinä mielessä, että tekemättä jättäminen aiheuttaisi sanktioita. (Erottelusta esim. Valliluoto 2014, 13–15.) Joskus erottelulla myös halutaan helpottaa uusien vapaaehtoisen löytämistä: rekrytointia ei auta, jos houkuttelun kohde kokee tehtävän hyvin työlääksi ja työllistäväksi. Näiden käsitteiden välinen raja on kuitenkin hyvin häilyvä, eikä niiden käyttö ole johdonmukaista – usein ne ovat yksinkertaisesti toistensa synonyymeja. Tässä kirjoituksessa käytän vapaaehtoistyön käsitettä, mutta sen tilalle voi, ainakin useimmissa kohdissa, yhtä hyvin lukea sanan vapaaehtoistoiminta.

Järjestötoiminnan ja vapaaehtoistyön suhde on hyvin likeinen, sillä kansalaisjärjestötoiminnan määrittävänä piirteenä on pidetty vapaaehtoisuutta (esim. Yeung 2002, 11–15). Järjestöissä ihmiset tekevät vapaaehtoistyönä toimintaa järjestönsä jäsenille. Kuva järjestötoiminnasta on kovasti moninaistunut ja monien järjestöjen tehtäväksi on tullut esimerkiksi palveluiden tuottaminen palkkatyönä, eivätkä toiminnan kohteena ole ainakaan pelkästään omat jäsenet. (Suomalaisen järjestötoiminnan historiasta ja kehityksestä esim. Siisiäinen & Kankainen 2009.) Tämä moninaistuminen näkyy myös nuorisojärjestöissä.

Kun kysyimme Vetovoima-tutkimuksen kyselyssä, mikä on nuorten vapaaehtoistyön merkitys nuorisojärjestöille ja nuorisotyötä tekeville järjestölle, vastaajat jakautuivat karkeasti kahteen joukkoon. Noin neljäkymmentä prosenttia vastanneista katsoo, että suuri osa järjestön toiminnasta perustuu nuorten tekemään vapaaehtoistyöhön ja noin kolmannes oli tätä mieltä erittäin vahvasti. Näitä järjestöjä voi pitää perinteisessä mielessä nuorisojärjestöinä: niissä vapaaehtoiset nuoret järjestävät yhdessä toimintaa. Hiukan useammalla, vajaalla puolella vastanneista järjestöistä nuorten vapaaehtoistyö ei ole järjestön toiminnan perusta: osa näistä järjestöistä on nuorisotyötä tekeviä järjestöjä, joiden toiminnasta vain pieni osa kohdistuu nuoriin ja osalla taas vapaaehtoisuuden merkitys ylipäätään voi olla toiminnassa pieni tai vapaaehtoiset ovat aikuisia.

No, montako?

Vaikka vapaaehtoisuus on monissa järjestöissä tärkeää ja harvassa kokonaan merkityksetöntä, vapaaehtoistenmäärän, saati vapaaehtoisten tekemien ”työ”tuntien määrän laskeminen on todella vaikeaa. Kunnioitettavasti kuitenkin kaksi kolmannesta kyselyymme vastanneista järjestöistä ryhtyi arvioimaan, miten paljon nuoria järjestää heidän toimintaansa – tai toiminnan sitä osaa, joka on nuorisotoimintaa tai kohdistuu nuoriin. Näiden, vajavaistenkin, tietojen perusteella voi sanoa, että joukko, joka tekee vapaaehtoisina suomalaista nuorisotoimintaa järjestöissä, on varsin mittava. Kyselyn vastausten mukaan toimintaa järjestää yhteensä noin 40000 vapaaehtoista nuorta ja on korostettava, että tässä on varmasti vain murto-osa todellisesta vapaaehtoisten joukosta.

Entä miltä vapaaehtoistyöhön osallistuvien määrä näyttää, kun sitä kysytään nuorilta osallistujilta itseltään? Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimuksen (2009) mukaan noin kolmannes alle 25-vuotiaista suomalaisista oli osallistunut vapaaehtoistyöhön tutkimusta edeltäneen vuoden aikana. Kiinnostavaa on, että Nuorten vapaa-aikatutkimuksen mukaan (2013) ainoastaan reilut kymmenen prosenttia kyselyyn vastanneista nuorista tekee mielestään järjestö- tai vapaaehtoistyötä edes muutamia kertoja vuodessa (Myllyniemi & Berg 2013, 41, 44). Nämä ristiriitaiset tulokset kertovat ainakin siitä, että jos vapaaehtoistoimintaan osallistuvien määrän arviointi on hankalaa järjestöille, ei osallistumisesta kertominen ole helppoa vapaaehtoisille itselleenkään. Koska vapaaehtoistyötä ei voida määritellä yksiselitteisesti, ei myöskään voida saada varmoja lukuja siitä, kuinka moni sitä tekee.

Vapaaehtoisuuden monet muodot

Vapaaehtoisuuden muodot ovat monet. Kun kysyimme kyselyssä, millaisia tehtäviä nuorisojärjestöissä ja nuorisotyötä tekevissä järjestöissä on vapaaehtoisille, kirjo oli valtava. Toisaalta mitä erilaisimpien järjestöjen vapaaehtoistehtävistä löytyi myös yhteistä: yli puolet kyselyymme vastanneista järjestöistä kertoi, että nuoret vapaaehtoiset osallistuvat tapahtumien järjestämiseen. Lähes puolella oli tarjolla myös erilaisia ohjaus-, koulutus- ja ryhmänvetotehtäviä. Lisäksi kolmanneksella järjestöistä vapaaehtoistehtäviin kuului erilaisia suunnittelutehtäviä, paikkoja työryhmissä, vastuita ja luottamustehtäviä. Näitä tehtäviä tosin on varmasti nuorille tarjolla paljon useammassakin järjestössä: kysyimme erikseen nuorista järjestön luottamustoimissa ja osa järjestöistä on saattanut jättää siksi luottamustehtävät pois vapaaehtoistoiminnan joukosta. Tämäkin on yksi esimerkki vapaaehtoistyön, -toiminnan ja -tehtävien epäselvistä rajoista: yksille esimerkiksi yhdistyksen hallituksen jäsenyys hahmottuu vapaaehtoistyönä, toisille ei.

Pelkät vapaaehtoistyön muodot ja tarjolla olevat tehtävät eivät vielä kerro paljon vapaaehtoisuuden sisällöstä. On aika eri asia toimia kouluttajana vaikkapa poliittisen nuorisojärjestön vaikuttamiskurssilla kuin olla lastenleirin ohjaajana. Uskoisin, ettei näihin tehtäviin myöskään motivoi samat tekijät. Siksi vapaaehtoisuutta onkin vaikea käsitellä yleisesti, yhtenä kategoriana. Jos ainoa yhdistävä tekijä on työskentelyn vapaaehtoisuus, siis se, ettei siitä makseta palkkaa, on helppo huomata, ettei se kerro kovinkaan paljon ei toiminnan sisällöistä eikä sen merkityksistä järjestöille, yksittäisille ihmisille tai yhteiskunnalle.

Kun vapaaehtoisuuden motiivina ei voi olla palkka, eikä liikkeelle pakota kenenkään määräys, mikä sitten kutsuu vapaaehtoistyöhön? Vapaaehtoistyön motiiveja ja vapaaehtoisten palkitsemista pohditaan seuraavassa kirjoituksessani.

Vetovoima-hankkeen tutkija Riikka Taavetti kirjoittaa järjestöihin osallistumista ja niiden kehittämistä koskevan tutkimuksen tuloksista ja havainnoista. Tämä on kirjoitussarjan toinen osa. Ensimmäisessä käsiteltiin järjestötoiminnan haasteita. Kirjoitukset ovat avoimia kommenteille, keskustelulle, kysymyksille ja uusille näkökulmille.

Lähteet

Myllyniemi, Sami & Berg, Päivi (2013) Nuoria liikkeellä! Nuorten vapaa-aikatutkimus 2013. Nuorisotutkimusseuran/Nuorisotutkimusverkoston julkaisuja 140. Nuorisoasiain neuvottelukunnan julkaisuja 49. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö & Valtion liikuntaneuvosto & Nuorisoasiain neuvottelukunta & Nuorisotutkimusverkosto.

Siisiäinen, Martti & Kankainen, Tomi (2009) Järjestötoiminnan kehitys ja tulevaisuudennäkymät Suomessa. Teoksessa Suomalaiset osallistujina. Katsaus suomalaisen kansalaisvaikuttamisen tilaan ja tutkimukseen. Oikeusministeriön julkaisuja 2009:5. Helsinki: Oikeusministeriö, 90−137

Suomen virallinen tilasto (SVT): Ajankäyttötutkimus [verkkojulkaisu]. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 19.5.2015].http://www.stat.fi/til/akay/2009/04/index.html

Valliluoto, Sari (2014) Vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksista ja esteistä. Kilpailu- ja kuluttajaviraston selvityksiä 4 / 2014.Helsinki: Kilpailu- ja kuluttajavirasto.

Yeung, Anne Birgitta (2002) Vapaaehtoistoiminta osana kansalaisyhteiskuntaa — ihanteita vai todellisuutta? Tutkimus suomalaisten asennoitumisesta ja osallistumisesta vapaaehtoistoimintaan. Helsinki: Sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistys YTY ry.